Meillä on kotona pienen pieni tyttölapsi. Raskausaikana lihoin noin kolmetoista kiloa, ja sairaalaan niistä jäi ainakin viisi. Ristiäisten aikoihin paino oli tippunut jo kahdeksan kiloa, mutta sitten alkoi alamäki. Tai ylämäki paremminkin. Jouduin lopettamaan imetyksen, enkä päässyt eroon huonoista ruokailutottumuksista jotka olin omaksunut raskausaikana. Paino tuli salakavalasti takaisin, ja eräänä päivänä tajusin painavani saman verran kuin ollessani viimeisilläni raskaana. Aloitin liikkumisen, mutta söin vieläkin väärin, eikä paino tippunut mihinkään. Nyt uuden vuoden ja kohta puolivuotiaan tyttäreni kunniaksi aion aloittaa uuden elämän, kehittää kokonaan uudenlaisen suhteen ruokaan.

Painoa löytyy tällä hetkellä noin 69 kiloa, ja tarkoitus olisi saada se ainakin alle kuudenkymmenen kesään mennessä. Lopullisesti toivon vaa´an pysähtyvän noin 55 kiloon, mutta tuo tavoite on lähinnä ensi jouluksi. Tosin en aio tuijottaa ainoastaan vaakaa, epäilen että lopullisesti peili on se joka kertoo milloin painoni ja vartaloni on sopiva. Tervetuloa seuraamaan uutta elämääni, ja toivottavasti lopullista muutosta elämäntapoihini.